
4.6.2009
Tiedote
Peluurin vuosiraportti 2008 on ilmestynyt
ja on luettavissa kotisivuiltamme .
Internetissä toimiva peliongelmaisten hoito-ohjelma osoittautui menestykseksi
Peliongelmaisia ja heidän läheisiään valtakunnallisesti auttavan Peluuri-palvelun vuonna 2008 käynnistämälle Peli poikki -hoito-ohjelmalle on ollut Suomessa selvä tilaus. Internetissä toteutettava oma-apuopas ja siihen yhdistetty kahdeksan viikon mittainen hoito ongelmapelaajille on ollut ensimmäinen ongelmapelaajien hoitopalvelu, johon hakeutuu enemmän asiakkaita kuin on voitu ottaa vastaan.
Viime vuonna Peli poikki -ohjelmaan jonotti jatkuvasti noin 120 - 130 asiakasta. Keskimääräinen jonotusaika venyi noin kuuteen kuukauteen, mutta Peluurilla ei ollut resursseja palkata enempää terapeutteja. Peli poikki -ohjelman ulkoinen arviointi tehtiin syksyllä 2008. Tulokset osoittivat, että ohjelmaan osallistuneiden peliriippuvuus väheni merkittävästi.
Ongelmapelaajat nuoria miehiä
Vuosi 2008 oli Peluurin neljäs täysi toimintavuosi. Kaikkiaan peliongelmaa koskeneita puheluja tuli vuoden 2008 aikana 1 253. Peluuriin soittaneista pelaajista 75 % on miehiä, vastaavasti peliongelmista kärsivien läheisinä apua kysyneistä naisia oli 72 %. Pelaajien tuntema häpeä ja syyllisyys sekä velkaongelmat olivat keskeisiä puheluissa, myös vinkkejä omaehtoiseen pelaamisen hallintaan kysyttiin paljon.
Nuorten miesten osuus korostui puheluissa ja heitä oli yli puolet pelaajista. Yhteydenottajista alaikäisiä pelaajia oli jonkin verran aiempaa enemmän. Miespelaajista kolme neljästä oli 15 - 34 -vuotiaita ja joka neljäs 15 - 17-vuotias. Naisista yli puolet oli 55-vuotiaita tai vanhempia. Alle 15 -vuotiaita pelaajia koskeneista soitoista nuoret itse soittivat useimmat (72 %), kun taas 18 - 24 -vuotiaita koskeneista puheluista läheiset, yleensä vanhemmat, soittivat puolet. Samoin kaikkein iäkkäimpiä pelaajia koskevien puhelujen soittajat olivat yleensä heidän läheisiään.
Internetissä pelattavien rahapelien (21 % yhteydenotoista koskee nettipelaamista) suhteellisen osuuden kasvua lukuun ottamatta mainittavia muutoksia vuoteen 2007 verrattuna ei juuri tapahtunut. Peluurin puheluissa raha-automaatit ovat säilyttäneet asemansa eniten ongelmia aiheuttavana pelinä (64 %). Internetissä pelattavat pelit ovat toisella sijalla kuten jo vuonna 2007. Silti ne näkyvät Suomessa vähemmän kuin muiden Pohjoismaiden auttavien puhelinten tilastoissa.
Vuosiraportti kokonaisuudessaan netissä
Peluurin vuosiraportin tiivistelmä ja raportti kokonaisuudessaan ovat luettavissa Peluurin verkkosivulla
Lisätietoja raportista antaa:
Kehittämispäällikkö Tapio Jaakkola
puh. 040 760 8507
sähköposti:
_______________________
Peluuri on valtakunnallinen auttava palvelu, joka tarjoaa tietoa ja tukea ongelmapelaajille, heidän läheisilleen ja hoitoalan ammattilaisille peliongelmaan, sen hoitoon ja ehkäisyyn. Auttava puhelin päivystää arkisin klo 1218. Sinne voi soittaa maksutta ja nimettömänä. Asiakas voi halutessaan esittää kysymyksensä myös internetin kautta Peluurin eNeuvonnassa. Peluuri myös tarjoaa yhdessä A-klinikkasäätiön Päihdelinkin kanssa Valtti -nimisen yleisen keskustelufoorumin peliongelmasta. Pelaajien läheisille aloitettiin vuonna 2008 oma suljettu keskustelufoorumi Tuuletin. Peli poikki -ohjelma on verkossa toteutettava oma-apuopas ja kahdeksan viikon mittainen hoito ongelmapelaajille.