Vertaistukea ongelmapelaajien läheisille

Peluuri avasi yhteistyössä A-Klinikkasäätiön kanssa keskustelufoorumin Tuuletin pelaajien läheisille. Tuuletin toimii Päihdelinkin nettisivuilla. Keskustelufoorumi on tarkoitettu ajatusten vaihtoon koskien elämää peliongelmaisen kanssa. Sivusto aukesi 20.5.2008. Alunperin julkinen ja avoin keskustelupalsta muutettiin suljetuksi foorumiksi vähäisen keskustelutoiminnan vuoksi. Toimenpiteen ansiosta keskustelu varsinaisesti pääsi alkamaan.

 

Foorumilla on mahdollista tuulettaa ajatuksia ja tunteita, joita läheisen liiallinen pelaaminen herättää. Mikäli sinulla olisi halua osallistua vertaiskeskusteluun, kannattaa tutustua www.voimapiiri.fi tarjoamiin palveluihin. Voit myös tiedustella Peluurin kautta uusien keskusteluryhmien mahdollisesta avautumisesta Peluurista. Yhteystiedot alla. 

 

Tutkimusten mukaan yhden ihmisen ongelmallinen pelaaminen vaikuttaa keskimäärin seitsemään henkilöön hänen lähipiirissään. Ihmisiä, jotka tavalla tai toisella kamppailevat lähimmäisensä rahapelaamisesta aiheutuneiden ongelmien kanssa, on arvioiden mukaan Suomessa satoja tuhansia.

 

Vuonna 2007 rahapeliongelmasta keskusteltiin julkisuudessa vilkkaasti, ja vuoden aikana saatiin uutta tutkimustietoa suomalaisten pelaamisesta.


Uusia toimintamalleja ja tukea arkeen

Ongelmapelaamisen negatiivisten seurausten kanssa kamppailevat läheiset voivat keskustelufoorumin avulla jakaa kokemuksiaan ja ajatuksiaan toisten samassa tilanteessa olevien kanssa. Keskusteluihin osallistuu myös aiheen tunteva ohjaaja Peluurin auttavasta puhelimesta. Hänelle voi esittää foorumilla kysymyksiä.

”Toivomme, että läheiset saavat foorumin keskusteluissa tukea tilanteeseensa ja että vertaistuen avulla läheiset voisivat löytää uusia toimintamalleja ja ratkaisuvaihtoehtoja ongelmapelaajan kanssa elämiseen”, summaa Peluurin asiakas- ja läheistyön koordinaattori Pablo Escartin.

Peluurin auttava puhelin palvelee myös pelaajien läheisiä ja hoitotyön ammattilaisia arkisin klo 12–18 maksuttomassa numerossa 0800 100101.

Lisätietoja:     

Pablo Escartin, asiakas- ja läheistyön koordinaattori, Peluuri p. 0400 34 65 65, pablo.escartin(at)peluuri.fi

www.peluuri.fi 


Peluuri on valtakunnallinen auttava puhelin pelaajille, heidän läheisilleen ja hoitoalan ammattilaisille. Peluuri tarjoaa tietoa ja tukea peliongelmien hoitamiseen ja niiden ehkäisyyn. Peluuriin voi soittaa joka arkipäivä maksutta ja nimettömänä klo 12–18.Asiakas voi halutessaan esittää kysymyksensä myös internetin kautta Peluurin eNeuvonnassa. Internet-sivuilla toimii myös Valtti-keskustelufoorumi, ja lisäksi sivujen kautta voi hakeutua internetin avulla toteutettavaan Peli poikki -hoito-ohjelmaan.

Peluuri-palvelun tuottavat A-klinikkasäätiö ja Sininauhaliitto. Palvelun rahoittavat suomalaiset peliyhteisöt: Fintoto Oy, Raha-automaattiyhdistys ja Veikkaus Oy. Yhteistyössä on mukana myös Sosiaali- ja terveysministeriö, joka vastaa toiminnan arvioinnista.