Peluuri Puolivuotisraportti 2009

Kaikkiaan Peluurin numeroon tulleet soitot ovat lisääntyneet. Osa kasvusta on ilmeisesti edelleen häirintäsoittoja. Peluurin uusi puhelinvalikko näyttäsi suodattavan osan häirintäpuheluista, sillä Peluurissa vastattujen puhelujen määrä on hieman laskenut ja vähennys näyttäisi kohdentuvan juuri häirintäsoittoihin.

 

Nuoret aikuiset muodostavat suurimman pelaajaryhmän Peluurin puheluissa, heitä on kolmannes kaikista pelaajista. Heidän osuutensa on kasvanut tasaisesti viime vuodet. Nuoria ja nuoria aikuisia koskevien puhelujen määrän lisääntyminen näkyy ilmeisesti osaltaan myös läheispuhelujen rakenteessa äitien soittojen osuuden kasvuna.

 

Pääasiallista ongelmaa aiheuttavaa peliä tarkasteltaessa suuntaus on selvä. Nettipelaamisen yleistyminen viime vuosina näkyy yhä selvemmin niiden aiheuttamien ongelmien kasvuna. Peluurissa toteutuu nyt sama kehitys, joka on jo tapahtunut aiemmin Ruotsissa ja Norjassa. Näissä maissa nettipokeri on selvästi toiseksi suurin tai suurin ongelmia aiheuttava peli auttavien pelipuhelinten tilastoissa.

 

Toinen Internetissä pelattaviin rahapeleihin liittyvä kehitys on nyt myös meillä ilmeisesti tulossa näkyviin. Naiset ovat löytäneet nämä pelit ja niiden suhteellinen osuus naisilla pääasiallisena ongelmia aiheuttavana pelinä on kasvussa. Nettipelaaminen kotoa onkin naisille luonteva vaihtoehto, sillä monet pelipaikoista voivat olla kovin miehisiä ja samoin niissä tarjottavat pelit. Voisi ajatella, että kasinopelit kuten ruletti ja raha-automaatit sekä rahasta pelattava bingo houkuttelevat naisia. Miehistä nettipelaajia on jo noin kolmannes ja nettipokeri joka viidennellä pääasiallinen ongelmia aiheuttava peli.

 

 

Vastatut puhelut

1-6/2009

Peliongelma

593

33 %

Vika/häirintäpuhelu

1 070

60 %

Peliasiakas

84

5 %

Muut

26

2 %

Yhteensä

1 773

100 %

Tulleet soitot yhteensä

10 058

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tässä liitteesssä on luettavissa koko Peluurin puolivuotisraportti 2009 pdf-tiedostona. Tarvitse sen lukemiseen Adobe Acrobat Reader tai vastaavan ohjelman. Voit ladata sen ilmaiseksi netistä .

 


<p><strong>Peluurin puolivuotisraportti 2009</strong></p>
<p>Puolivuosiraportti_2009.pdf</p>