
Suomalainen järjestelmä on ollut jo yli 70 vuotta yksinoikeuksiin perustuva toimilupajärjestelmä. Rahapelilainsäädäntöön tehdään parhaillaan uudistuksia, joiden myötä siirrytään lakisääteisten yksinoikeuksien järjestelmään, mikäli hallituksen esitys (207/2010) Eduskunnalle tulee toteen tammikuussa 2012.
Nykyisen järjestelmän mukaan sallitut rahapelit on arpajaislaissa jaettu kolmeen eri ryhmään. Arpajaislain mukaiset rahapeliluvat annetaan yksinoikeuksina siten, että kutakin rahapeliryhmää varten annetaan vain yksi lupa. Luvat myöntää hakemuksesta valtioneuvosto. Rahapelilupa on voimassa viisi vuotta kerrallaan ja nykyiset rahapeliluvat ovat voimassa vuoden 2011 loppuun asti.
Rahapelejä toimeenpanevat Suomessa kolme julkisen vallan valvomaa rahapeliyhteisöä, jotka ovat Veikkaus Oy, Raha-automaattiyhdistys ja Fintoto Oy.
Rahapeliluvat (ArpajaisL 11 §):
Rahapelien tuotot käytetään yleishyödyllisen toiminnan tukemiseen eli urheilun ja liikuntakasvatuksen, tieteen, taiteen ja nuorisotyön edistämiseen sekä terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen. Totopelien tuotto käytetään hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen.
Rahapelejä koskevan lainsäädännön tehtävänä on turvata pelaajien oikeusturva, estää rahapelitoimintaan liittyviä rikoksia sekä ongelmapelaamisesta aiheutuvia sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja.
Euroopan unionissa jäsenvaltiot voivat itsenäisesti päättää omasta rahapelipolitiikastaan EU:n tuomioistuimen ennakkoratkaisujen puitteissa. EU:n lainsäädännössä, perustamissopimuksissa tai niiden muutoksissa ei ole mainittu rahapelitoimintaa. Siten rahapelialalla ei ole mahdollista myöntää EU-lisenssejä.
Rahapelilainsäädännön uudistuminen ja yleinen 18 vuoden ikäraja
Julkinen keskustelu, EU:n kohdistamat paineet yksioikeusjärjestelmään ja väestökyselyjen tulokset ovat johtaneet arpajaislain kokonaisuudistukseen. Suomessa on parhaillaan meneillään kaksivaiheinen arpajaislain uudistushanke, jossa uudistetaan vuonna 2002 voimaantullutta arpajaislakia. Hanke pohjaa rahapelihaittojen ehkäisyä pohtineen Rahapelifoorumin ja Matti Vanhasen II hallituksen hallitusohjelman linjauksiin.
Hallitusohjelmassa on linjattu hankkeen tavoitteiksi rahapelaamiseen liittyvien sosiaalisten ongelmien rajoittaminen, rikollisuuden torjuminen ja yksinoikeuden säilyttämisestä sekä sen takaaminen, että viranomaisilla on riittävät voimavarat laittomaan pelitarjontaan puuttumiseksi. Hallitusohjelmassa todetaan lisäksi erikseen, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin yksinoikeusjärjestelmän säilyttämiseksi muuttuvassa kansainvälisessä toimintaympäristössä.
Arpajaislain uudistushanke alkoi marraskuussa 2007. Ensimmäisen vaiheen muutokset tulivat voimaan 1.10.2010. Muutosten keskeinen sisältö on yleinen 18 vuoden ikäraja kaikkiin rahapeleihin, viranomaisten ohjauksen vahvistaminen, haittojen ehkäisyn ja hoidon tukemisen huomioiminen laissa, markkinoinnin rajoitukset ja valvonnan tehostaminen. Yleinen alaikäraja tulee kuitenkin raha-automaattien osalta voimaan vasta 1.7.2011. Ikärajamuutos on merkittävä, sillä aiemman arpajaislain ja rahapeliyhtiöiden omien määräysten mukaan ikärajat olivat vielä useiden RAY:n, Veikkauksen ja Fintoton rahapelien osalta 15 vuotta.
Hankkeen toisessa vaiheessa valmistuivat ehdotukset yksinoikeusjärjestelmän perusteisiin, rahapelitoimintaan ja laajemminkin arpajaisten valvontaan sekä rahapelien toimeenpanon sosiaalisen vastuun toteuttamiseen liittyvistä säädösesityksistä. Näistä arpajaislain uudistuksista annettiin hallituksen esitys 22.10.2010 eduskunnalle:
”Esityksessä ehdotetaan siirryttäväksi nykyisestä muodollisesta toimilupajärjestelmästä lakisääteisten yksinoikeuksien järjestelmään. Yksinoikeus rahapelien toimeenpanemiseen olisi valtion kokonaan omistamalla Veikkaus Oy:llä, julkisoikeudellisella Raha-automaattiyhdistyksellä ja hevosjalostus- ja raviurheilujärjestöjen keskusjärjestön kokonaan omistamalla Fintoto Oy:llä.
Rahapelien jaottelu olisi jatkossakin välineneutraalia eli kullakin rahapeliyhteisöllä olisi lähtökohtaisesti oikeus välittää toimialueeseensa kuuluvia rahapelejä myös sähköisesti ja toimeenpanna myös toimialueeseensa kuuluvia virtuaaliympäristössä toimeenpantavia rahapelejä. Hevoskohteisia rahapelejä saisi jatkossa toimeenpanna vain Fintoto Oy.
Valtiolla olisi määräysvalta Veikkaus Oy:n, Raha-automaattiyhdistyksen ja Fintoto Oy:n hallituksissa. Julkisen vallan harjoittaman rahapeliyhteisöjen ohjauksen yhteensovittamista varten ehdotetaan perustettavaksi neuvottelukuntatyyppinen yhteistyöelin.
Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan rahapeliyhteisöjen nykyisen toimilupakauden päättyessä eli 1 päivänä tammikuuta 2012.”
Valvonnan kokonaisvastuu on ministeriöllä
Rahapelien valvontavastuu on sisäasiainministeriöllä. Se vastaa pelien
valvonnasta ja tilastoinnista. Sisäasianministeriössä arpajaisvalvonta kuuluu
Arpajais- ja asehallintayksikölle. Rahapelaamisen aiheuttamien ongelmien
seuranta ja tutkimus kuuluu sosiaali- ja terveysministeriölle. Pelipaikoissa ja
-myynnissä ikärajojen valvonnan vastuu kuuluu rahapeliyhtiöiden lisäksi
asiamiehille ja raha-automaattien käyttöä varten tilan luovuttaneiden, kuten
esimerkiksi elintarvikeliikkeiden ja kioskien tehtäviin. Ikärajavalvonnan
laiminlyönti voi johtaa rikosoikeudelliseen vastuuseen kaikkien osalta.
Lähteet:
Arpajaislaki (1047/2001)
Arpajaislakihankkeen loppuraportti (SM064:00/2007)
Hallituksen esitys 207/2010
Rahapelihaittojen ehkäisy 2008. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2007:71
Varvio, S. (2007) Katsaus Suomen rahapelijärjestelmään. Stakes, Työpapereita 24.
Lisätietoa:
Päivitetty: 15.02.2011