Peluurin rahoitus jatkuu
Peluurin palveluiden rahoitusta jatketaan Veikkauksen tuotoista vuoden 2026 loppuun saakka.

Peluuri on toiminut Suomessa jo vuodesta 2004, ja sen tuottavat A-Klinikkasäätiö ja Sininauhaliitto. Veikkaus on rahoittanut palvelua alusta alkaen. Sosiaali- ja terveysministeriö on ollut mukana yhteistyössä ja vastaa toiminnan arvioinnista.
Peluurin rahoituksen oli tarkoitus siirtyä sosiaali- ja terveysministeriön vastuulle uuden rahapelilain astuttua voimaan. Valtion julkisen talouden suunnitelmassa (JTS) vuosille 2026–2029 ei kuitenkaan ole varauduttu lain 9 luvun mukaisten avustusten rahoitukseen, eikä myöskään ministeriölle ehdotettujen uusien tehtävien toteuttamiseen.
– Peluurilla on merkittävä rooli rahapelihaittojen ehkäisyssä ja tuessa. On tärkeää, että palvelun jatkuvuus voidaan turvata siirtymävaiheen yli. Veikkaus on Peluurin pitkäaikainen rahoittaja ja haluamme kantaa vastuumme tässä tilanteessa. Lainsäädännön uudistuessa on toivottavaa, että yhteiskunta sitoutuu pitkäjänteisiin ratkaisuihin pelihaittojen ehkäisyssä ja Peluurin tyyppisiä sähköisiä palveluja on tarjolla jatkossakin, sanoo Veikkauksen vastuullisuusjohtaja Susanna Saikkonen.
– Tilanteessa, jossa rahapelien saatavuus on järjestelmäuudistuksen myötä lisääntymässä, on tärkeää, että apua ja tukea peliongelmiin on helposti saatavilla. Peluuri on reilun kahdenkymmenen toimintavuotensa aikana kohdannut yli 30 000 ongelmallisesti pelaavaa ja heidän läheistään. Ammattilaisten tarjoamat palvelut ovat olleet kaikkien saatavilla valtakunnallisesti, maksutta ja anonyymisti. Toivottavasti näin on myös jatkossa, toteaa Peluurin päällikkö Inka Silvennonen.