Läheisen on tärkeintä turvata oma taloutensa

Olipa tilanteesi sinulle tärkeän ihmisen pelaamisen vuoksi mikä tahansa, sinun on tärkeää turvata oma taloutesi. Älä jää talousvaikeuksissa yksin! Tukea on tarjolla. Voit soittaa tai chatata meille. Peluuurin auttava puhelin on avoinna ma-pe klo 12-18 ja chat ma, ke ja pe klo 12-15.

10 keinoa oman talouden turvaamiseen:

  1. Älä lainaa pelaajalle rahaa, huolehdi myös, että lähipiiri toimii samoin.
  2. Ole ajan tasalla raha-asioista, älä jätä laskujen maksua yksin pelaajan vastuulle.
  3. Pitäkää erilliset pankkitilit, huolehdi tunnuksistasi.
  4. Sopikaa yhteisten lainanhoitotilien ehdot sellaisiksi, että tarvitaan molempien suostumus rahan nostamiseen.
  5. Tehkää avioehto. Avioehto suojaa siltä, että pelaajan velat eivät tule maksettaviksi avioerotilanteessa.
  6. Älä takaa pelaajan velkoja.
  7. Et ole vastuussa pelaajan nimissä olevista veloista, mutta yhteisistä kyllä.
  8. Laskekaa yhteiset menonne ja sopikaa kirjallisesti niiden oikeudenmukaisesta jakamisesta.
  9. Selvitä oikeutesi ja mahdollisuutesi sosiaalisiin etuuksiin (Kela, sosiaalivirasto, seurakunnat)
  10. Sopikaa milloin raha-asioista puhutaan, jotta kaikki aika ei kulu rahasta riitelemiseen.

Läheisen opas -miten voin tukea?

Takuusäätiön julkaisema Läheisen opas auttaa sinua pohtimaan, miten voit tukea itselle tärkeää ihmistä rahavaikeuksissa ja samalla pitää huolta itsestäsi. Oppaassa on tietoa, vinkkejä ja auttavia tahoja. 

Talousvaikeuksiin ja velkaongelmiin löytyy harvoin nopeaa ratkaisua. Aina voi kuitenkin tehdä jotain, ja on mahdollista, että pidemmällä aikavälillä pelaaja voi saada velkansa järjesteltyä. Sinulla voi olla tärkeä rooli vierellä kulkijana ja kannustajana.

Kolme vinkkiä talousasioihin rahapelaajan läheiselle

Rahapeliongelmissa myös läheiset saattavat tarvita apua. Talousasiat aiheuttavat usein huolta. Klipissä tutkija Maria Heiskanen kertoo kolme vinkkiä, miten lähteä ratkaisemaan talousvaikeuksia yhdessä.

Onko suhteessani taloudellista väkivaltaa? -testi

Mieti ennen testin tekemistä, kenen kanssa voit keskustella, jos olosi on testin tekemisen jälkeen hankala. Älä jää vaikeiden ajatustesi ja tunteidessi kanssa yksin! Voit esimerkiksi olla yhteydessä meihin.

Testaa, onko lähisuhteessasi taloudellista väkivaltaa.

Testin on tuottanut Ensi- ja turvakotien liitto.